Kirjoittajalta Salla

Edes loppuunmyydyt illat eivät takaa liveklubien pärjäämistä

Tiketin tapahtumakoordinaattori Mikko Merimaa, LiveFIN ry:n toiminnanjohtaja Salla Vallius ja Livelaboratorio Oy:n toimitusjohtaja Tanja Douglass vahvistavat väitteen kuin yhdestä suusta: pienillä keikkapaikoilla ei ole helppoa.

 

Merimaa on kokenut asian hiljattain päättyneessä työssään turkulaisen Gong-klubin ohjelmapäällikkönä. Tupa oli monena iltana ääriään myöten täynnä, mutta tappiollinen toiminta pakotti silti laittamaan lapun luukulle.

 

Selviytymistaistelu ei ole alalla poikkeustilanne, päinvastoin.

– Klubit elävät koko ajan sellaisella pienellä riskillä, että ”kannattaako tää keikka vai eikö”. Joskus tulee sitten valitettavasti takkiin. Jos sitä jatkuu liian kauan, voidaan joutua lopettamaan tai ainakin miettimään konsepteja uusiksi, tapahtumapaikkojen etujärjestöä luotsaava Vallius kertoo.

 

Ahdingon syyt löytyvät usein kulurakenteesta.

 

LUE KOKO JUTTU YLEN NETTISIVUILTA
Juttu: Elina Äijö
Kuva: Joni Tammela

Klubikulttuuri ei kannusta naisia soittamaan levyjä

Mistä johtuu, että suurin osa tapahtumissa ja klubeilla soittavista dj:istä on miespuolisia? Musiikkiala on perinteisesti miesvoittoinen sekä järjestäjien että esiintyjien osalta. Kyse on meihin varhain iskostetuneista asenteista, joiden kautta omaksumme tietynlaiset käyttäytymismallit ja sukupuoliroolit. Dj:nä toimiminen voidaan nähdä tekniikkaa vaativana maskuliinisena asiana, sillä se vaatii jonkin verran eri ohjelmien ja laitteiden ymmärrystä.

 

”Vaatimalla sukupuolivähemmistöjä esiintyjäkaartiin yleisö voi tehdä selväksi, minkälaisia arvoja klubien toivotaan noudattavan.”

 

Naispuoliset dj:t kokevat, että verrattuna heidän mieskollegoihinsa heidän täytyy nähdä kaksinkertainen vaiva menestyäkseen. Tämä johtuu siitä, että sekä yleisö että henkilökunta analysoivat heidän soittotekniikkaansa ja tyyliään analysoidaan paljon herkemmin kuin miesten. Tapahtumissa toimivat teknikot, kuten ääni- tai valomiehet, ovat saattaneet olla alalla pitkään ja tottua perinteisiin, jopa ”vanhoillisiin” rooleihin tapahtumaympäristössä. He, tai muu tapahtuman henkilökunta, eivät välttämättä ole tottuneet näkemään naisia soittamassa levyjä. Tämän vuoksi nais-dj:t joutuvat todistelemaan itseään ja kokemaan vähättelyä ja tytöttelyä sukupuolensa takia sekä useasti myös taistelemaan tasa-arvoisen palkan puolesta. Ennakkoluuloisia asenteita vallitsee myös asiakkaiden puolella. Naisia ei ole totuttu näkemään tapahtumassa tai klubilla soittamassa musiikkia, mikä saa yleisön kyseenalaistamaan naispuolisen dj:n kykyjä.

 

”Miesten keskuudessa usein voimissaan oleva ”hyvävelikerho” kannustaakin miespuolisia kavereita kokeilemaan soittamista matalalla kynnyksellä, kun taas maskuliiniseen tilaan saapuminen voi vaatia paljon rohkeutta naispuoliselta henkilöltä.”

 

Dj:t työskentelevät usein itseoppineina, eikä työlle ole juuri minkäänlaista koulutusta. Miesten keskuudessa usein voimissaan oleva ”hyvävelikerho” kannustaakin miespuolisia kavereita kokeilemaan soittamista matalalla kynnyksellä, kun taas maskuliiniseen tilaan saapuminen voi vaatia paljon rohkeutta naispuoliselta henkilöltä. Myös naiset tarvitsevat yhteisön, jolta saada tukea ja kannustusta. Mikäli tapahtumissa tai klubi-illoissa ei ole yhtäkään naista edustettuna, voi olla vaikea inspiroitua ja lähteä yksin yrittämään musiikillisen kokemuksen ja klubitunnelman luomista levyjä soittamalla.

 

Opinnäytetyön kartoituksessa selvisi, että kuukauden aikana viidellä eri klubilla esiintyneistä dj:istä naisia oli keskimäärin 17 % ja live-esiintyjistä 18,8 %. Asiakaskyselyn mukaan 60,6 % koki suomalaisen klubikulttuurin olevan miesvoittoinen, ja 40,4 % toivoi klubilla soittavien esiintyjien olevan tasapuolisesti kaikkia sukupuolia. 83 % ei välittänyt siitä, mitä sukupuolta esiintyjät ovat. Klubikulttuurin toivottiin muuttuvan yhdenvertaisempaan suuntaan, ja erityisesti lisää naispuolisia tekijöitä haluttiin nähdä jatkossa enemmän. Myös turvallisuus oli asiakkaille tärkeää, ja ahdisteluun toivottiin puututtavan entistä tehokkaammin. Tapahtumien tekijöiden ja asiakkaiden näkemykset suomalaisesta klubikulttuurista ovat melko samankaltaiset ja he jakavat samanlaiset arvot ja toiveet.

 

Sukupuolineutraalin taidekasvatuksen avulla näihin asenteisiin voidaan saada muutosta jo nuorella iällä. Tyttöjä ja poikia tulisi kasvattaa siten, että kaikesta saa olla kiinnostunut sukupuolesta huolimatta.  Roolimalleja täytyy olla kumpaakin sukupuolta, jotta lapsi tai nuori tietää, että hänkin voi ryhtyä ilman ennakkoluuloja alalle. Naisia tulisi kannustaa enemmän tekniseen tekemiseen kuten tässä tapauksessa levyjen soittamiseen.  Luodakseen turvallisen ja viihtyisän klubiympäristön järjestäjätahon täytyy tunnistaa kaikki mahdolliset uhat klubiympäristössä ja tehdä parhaansa niiden ennaltaehkäisemiseksi. Yhdenvertaisuutta voidaan edistää kaikenlaisessa tapahtumatuotannossa, kunhan sen perusteet vain ymmärretään.

 

Sekä promoottoreilla että klubikävijöillä on mahdollisuus vaikuttaa klubien sukupuolittuneisuuteen. Vaatimalla sukupuolivähemmistöjä esiintyjäkaartiin yleisö voi tehdä selväksi, minkälaisia arvoja klubien toivotaan noudattavan. Promoottori puolestaan voi aktiivisesti vaikuttaa omien tapahtumiensa sukupuolijakaumaan tasa-arvoisilla artistivalinnoilla. Sukupuolten välinen tasa-arvo täytyy näkyä aina ruohonjuuritasolta johtoportaaseen asti ja raha-asioista tulee keskustella avoimesti sukupuolten välisten tuloerojen tasaamiseksi.

 

Tämä artikkeli on tehty opinnäytetyön pohjalta. Opinnäytetyön otsikko on Sukupuoliroolit suomalaisessa klubikulttuurissa ja se on vapaasti luettavissa osoitteessa www.theseus.fi. Opinnäytetyön tilaajan toimi LiveFIN ry ja tutkimuksessa on haastateltu alan toimijoita ja kartoitettu ongelmaa myös työpajassa. Opinnäytetyön tekijä on työskennellyt useamman vuoden tuotantotehtävissä eri tapahtumissa pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä työn alla on muun muassa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin jatkoklubit.

 

Aino Niemen opinnäytetyöhön voit tutustua tarkemmin täältä.

Processed with VSCO with 1 preset

LIVETAPAHTUMAT PITÄVÄT LEIVÄSSÄ NIIN ARTISTIN KUIN TYÖNTEKIJÄT

Music Finland ja LiveFIN ry selvittivät keväällä 2018 elävän musiikin tapahtumapaikkojen, kuten rock-klubien ja kulttuuritalojen, sekä musiikkifestivaalien tulo- ja kuluvirtoja. Tutkimus osoitti muun muassa, että kirjo elävän musiikin kentän taloustilanteessa on suuri. Erikokoisten toimijoiden haitari on laaja ja liikevaihto heitteli 50 000 € – 4 milj. € välillä. Vain suurimmat toimijat pystyivät liiketaloudellisesti tuottamaan voittoa, kun taas pienimät toimijat eivät tuottaneet voittoa lainkaan ja keskikokoisillakin voittomarginaali oli pieni. Suurimmat kuluerät tapahtumapaikoilla ja festivaaleilla olivat kuitenkin jotakuinkin samat, ja ne muodostuivat artistipalkkioista, henkilöstöstä sekä festivaaleilla tapahtuman tilapäisestä infrasta ja ravintolamyynnin kuluista.

 

Tapahtumat ovat merkittävä osa artistien toimeentuloa ja samalla ne työllistävät suuren joukon kulttuurituotannonalan ammattilaisia. Tapahtumapaikat työllistivät keskimäärin kymmenisen vakituista työntekijää ja useita kymmeniä osa-aikaisia työntekijöitä ja vapaaehtoisia. Festivaaleilla työskenteli keskimäärin 4 vakituista ja noin 100 osa-aikaista työntekijää. Poikkeuksena olivat pienemmät alueelliset festivaalit, joissa tapahtumaa tehtiin lähtökohtaisesti vapaaehtoispohjalta, joko avustuksien puuttuessa tai muusta syystä. Suuret festivaalit työllistivät osa-aikaisesti tai kausiluonteisesti useita satoja alihankkijoita, työntekijöitä ja vapaaehtoisia.

 

Niin pienten kuin suurten toimijoiden tulovirroissa korostuivat lipputulot. Tämä kertoo alan omaksutusta omavaraisuudesta, mutta myös paineesta estää lipunhintoja karkaamasta kuluttajien saavuttamattomiin kulujen ja kehityspaineiden kasvaessa vähäisesti tuetulla kulttuurin alalla. Suurilla ja keskikokoisilla elävän musiikin tapahtumatoimijoilla ravintolatoiminnalla oli iso merkitys tulonmuodostuksessa, kun taas pienten toimijoiden keskuudessa merkittävänä osana nähtiin toiminta-avustukset. Huomattavaa oli, että kotimaisen artistin keikkalipun keskiarvohinta 16,40 € on kirinyt lähelle ulkomaisen artistin keskiarvoa 19,90 €, eroa oli siis vain 3,50 €. Tämä kertonee kotimaisen musiikin arvostuksen kasvusta.

 

Kyselyyn vastasi 45 toimijaa ympäri Suomen, joista festivaaleja oli 27 ja tapahtumapaikkoja 18. Tämä vastaajien joukko, joka on vain osa alan toimijoista, ilmoitti järjestävänsä vuosittain yhteensä lähes 3000 tapahtumaa, joka tarkoittaa noin kahdeksaa tapahtumaa vuoden jokaiselle päivälle. Kyselyn tulokset kertovat, että elävän musiikin tapahtumatoimijat populaarimusiikin saralla ovat merkittävä toimija kulttuuripalveluiden tuotannossa tavoittaen laajan moninaisen yleisön.

 

Linkki Music Finlandin tutkimusartikkeliin:
https://musicfinland.fi/fi/tutkimukset/elaevaen-musiikin-talous-2018

(Kuva: Music Finland)

 

(Kuva: Music Finland)

EU:n uusi tietosuoja-asetus

EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (GDPR) sovelletaan 25.5.2018 alkaen. LiveFIN ry kerää yhteystietoja jäseneksi hyväksytyiltä tahoilta jäsenrekisteriin ja tiedotusta varten. Postituslistalta pystyy poistumaan itsenäisesti ja lisätietoja omista tiedoistaan saa osoitteesta info@livefin.fi. Samaisesta osoitteesta pystyy myös tekemään tietoihin muutoksia tai poistamaan tiedot rekisteristämme.

 

Jäseniltä keräämme:
– Yhdyshenkilön nimen, sähköpostiosoitteen ja puhelinnumeron
– Varayhdyshenkilön nimen ja sähköpostiosoitteen.

 

Muilta tahoilta:
– Sähköpostiosoitteen.

 

Säilytämme tietoja niin kauan kuin ne ovat ajantasalla ja niitä on tarpeen säilyttää, tai LiveFIN ry:n toiminta jatkuu. Emme luovuta henkilötietoja kolmansille osapuolille.

LiveFIN ry:n tulevaisuuden suuntaviivat

Viime viikolla 8.5. järjestetyn Cre/A/ctivity -tilaisuuden tarkoituksena oli tehdä katsaus LiveFIN ry:n menneeseen puoleen vuoteen, tutustua alan tilanteeseen erilaisten toimijoiden näkökulmasta sekä pohtia yhdessä LiveFINin tulevaisuuden suuntaviivoja. Vieraanamme kävi myös Joppe Pihlgren Svensk Livestä.

Pohdimme tulevaisuutta Future Mapping -menetelmän avulla kahdessa eri ryhmässä. Alla esille nousseita teemoja, joihin LiveFIN toiminnassaan tulee puuttumaan.

JULKISHALLINTO/ LAINSÄÄDÄNTÖ

  • Toimijat toivovat alamme näkökulmasta järkevää lainsäädäntöä
  • Toimijoiden epätasa-arvoiseen ja erilaiseen kohteluun kuntien tasolta tulee kiinnittää huomiota.
  • Talous- ja verotusasioihin ohjeistuksia
  • Festivaalituen ja muiden erilaisten tukimuotojen kehittäminen ja tarkastelu.

RAHOITUS

  • Vaikka kulttuurin rahoitukseen ei todennäköisesti ole tulossa kovia korotuksia lähitulevaisuudessa, nähdään kuitenkin tärkeäksi, että edustamaamme taiteen ja kulttuurin alaa rahoitetaan julkisesti. Kyseessä on olemassaoleva ja merkityksellinen taiteen ala, jonka ansaitsee arvostusta ja panostusta siinä missä muutkin taiteen alat.

NUORISO

  •  Kuinka nuoret tulevaisuudessa ja jo nyt tavoitetaan.
  • Kuinka saada alaikästen musiikkitapahtumat kannattaviksi markkinatalouden ristituulessa.

TASA-ARVO & YHDENVERTAISUUS

  • Artistien diversiteetti. Artistivalinnoissa tulee kiinnittää huomiota siihen, että erilaiset artistit esim. sukupuoleen, ikään, etniseen taustaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta pääsevät esille.
  • Taloudellinen tasa-arvo. On vastuullamme huomioida, että eri taloudellisissa tilanteissa elävät ihmiset pääsevät osallistumaan musiikkitapahtumiin.
  • Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus huomioitava myös henkilökuntaa palkattaessa.

JATKUVA KEHITYS

  • Vastuullamme on kasvattaa uusia yleisöjä ja artisteja.
  • Kehittäminen tarvitsee resursseja.
    • Oman työn rytmitys –> työssäjaksaminen

TILASTOINTI

  • Tarvitsemme hyvät työkalut alamme tilastointia varten
  • Ainoastaan tiedolla voimme vaikuttaa päättäjiin
  • On hyvä osoittaa aalmma työllistävyys sekä maksamamme palkkioden summa mm. kotimaisille artisteille.

 

 

LiveFIN kehittää ruostinkielistä viestintää ja toivottaa ruotsinkieliset toimijat mukaan valtakunnalliseen verkostoon

LiveFIN ry on valtakunnallinen toimija ja etujärjestö, joka haluaa huomioida toiminnassaan värikkään ja moninaisen Suomalaisen kulttuurin. Kokonaisuuteen kuuluu vahvasti myös rikas suomenruotsalainen kulttuuri ja identiteetti, jolla on sija elävän musiikin alalla ja tapahtumissa. On tärkeä huomioida ja tunnistaa erilaisten toimijoiden erityispiirteitä ja tarpeita. Tarpeet huomioiden voimme turvata laadukkaan ja moniarvoisen elävän musiikin alan.

 

Kehitämme ruotsinkielistä viestintää, jotta toimintamme tavoittaa mahdollisimman hyvin myös ruotsinkieliset toimijat. Kehitysprojektissa mukana oppimassa aloitti tänään aktiivinen ja tarmokas kulttuurituottajaopiskelija Cara Feodoroff. Yhteistyössä Caran kanssa kartoitamme Suomen ruotsinkielistä toimijakenttää, työstämme ruotsinkielistä materiaalia ja tuomme verkostoa yhteen.

 

Vänta bara, ni kommer nog att hörä om oss!

 

Cara:

”Jag heter Cara Feodoroff och jag är en 20 årig första årets kulturproducentskapsstuderande på Arcada. Under praktiken kommer jag att hjälpa Salla och bygga upp LiveFIN till en mera tillgänglig organisation som även kommer att täcka den svenskspråkiga livemusik branschen i Finland. Med iver väntar jag på vårt kommande arbete, jag är säker på att jag kommer lära mig en massa dyrbara kunskaper som jag kommer att ha hjälp av under framtida arbetsmöjligheter. Själv sökte jag till LiveFIN då det låter som ett intressant projekt och då musik är något som är viktigt i mitt liv. Förväntar mig en sommar full av nya lärande erfarenheter samt att jag får en inblick i livemusikens värld. Hoppas vi ses under sommaren!”

European Agenda for Music

Euroopan musiikkineuvosto julkaisi 21.3. Euroopan musiikkiohjelman (European Agenda for Music). Ohjelman tehtävänä on koota yhteen moninaisen musiikkialan erilaiset äänet sekä määritellä yhteinen visio ja strategia tulevaisuudelle. Vaikka näkökulmia on monia, on alalla silti yhteinen tavoite – menestyvä musiikkiala, jonka rooli on olennainen eurooppalaisessa maisemassa.

 

”We share one common goal: a thriving music sector that continues to play an essential role in the European landscape.”

 

Ohjelma pohjaustuu yhteiseen manifestiin, jota määrittelee 9 avainteemaa.

  • Koulutus ja musiikin saavutettavuus
  • Teknologia
  • Yhteistyö ja kumppanuus
  • Diversiteetti
  • Liikkuvuus
  • Disseminaatio
  • Yhteiskunnan muotoilu
  • Tunnustus
  • Tiedonkeräys ja analyysi

 

LiveFIN Live DMA:n jäseneksi

Maaliskuun 2018 lopulla LiveFIN ry hyväksyttiin 14. maana ja 18. jäsenenä Europan live-organisaatioiden kattojärjestön Live DMA:n jäseneksi.

”Live DMA – European Network for Music Venues & Festivals”

Live DMA on euroopanlaajuinen musiikkivenueiden ja festivaalien verkosto ja kattojärjestö. Organisaatio on EU komission alainen toimija, joka tuo esille populaarimusiikkia osana taiteen ja kulttuurin kenttää, parantaa toimintaedellytyksiä niin Euroopan tasolla kuin paikallisesti, kokoaa toimijat yhteen ja vahvistaa heidän osaamistaan sekä on mukana kehittämässä musiikkialalle suotuisaa lainsäädäntöä.

Lue lisää:
https://www.live-dma.eu/

EU:n tietosuoja-asetus astuu voimaan toukokuussa

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) astuu voimaan 25. toukokuuta. Tästä päivämäärästä alkaen kaiken henkilötietojen käsittelyn täytyy olla tietosuoja-asetuksen mukaista.

 

LiveFIN kokoaa alan käyttöön infopaketin asioista, jotka koskevat musiikkialan toimijoita. Infopaketti tullaan julkaisemaan kevään aikana nettisivuilla.

Suomen musiikkineuvosto päivittää musiikkipoliittista ohjelmaa

LiveFIN on Suomen musiikkineuvoston (Finnish Music Council) jäsen. Yhdistys  kattaa lähes koko suomalaisen musiikin kentän. Sen jäsenorganisaatiot toimivat musiikin joka saralla ammattimaisen ja harrastustoiminnan sekä musiikkikoulutuksen parissa. FMC:n tavoitteena on toimia suomalaisten musiikkiyhteisöjen yhdyssiteenä. FMC on työstänyt musiikkipoliittistaohjelman, jonka tavoitteena on vaikuttaa myönteisesti musiikkialaan politiikan kautta.

 

Musiikkipoliittista ohjelmaa ollaan päivittämässä ja LiveFIN pyrkii tuomaan esille välittäjäportaan näkökulmaa sekä populaarimusiikin livekenttää.  Jos sinulle herää mieleen kehityskohtia, ajatuksia, näkemyksiä ja ideoita otetaan mieluusti vastaan. Laita ehdotuksesi toiminnanjohtaja Salla Valliukselle –> salla@livefin.fi.

 

Nykyinen musiikkipoliittinen ohelma löytyy TÄÄLTÄ